Aloitin työnhaun 4. vuosikurssin alussa syyskuussa. Olin kuullut hyvää erään yliopistoklinikan osastolääkärin sijaisen työstä sekä aiemmilta sijaisilta että siellä amanuenssina olleilta. Päätin sitten laittaa lyhyen sähköpostin kyseisen yliopistoklinikan rekrytoinnista vastaavalle lääkärille, joka vastasikin heti ja tarjosi työn. Sovimme, että olen ensin kuukauden amanuenssina ja jatkan sitten sijaisena. Tämä sopi minulle hyvin, koska en ollut tehnyt yhtään amanuenssuuria kolmosen kesänä. Palasin asiaan vielä tammikuussa, jolloin sovin vastaavan sairaalalääkärin kanssa, minne tulisin ensimmäisenä päivänä, ym. Kuitenkin helmikuussa yliopistoklinikan ylilääkäri laittoi minulle sähköpostia, jossa hän kertoi, ettei kyseinen yliopistoklinikka voi palkata minua sijaiseksi, mutta tarjosi amanuenssin virkaa. Olin ihmeissäni. Kävi ilmi, että muiltakin kandeilta oli peruttu kyseisessä paikassa työt ilman mitään syytä. Joku kandeista kysyi Lääkäriliiton juristiltakin, siitä kuinka laillista peruminen oli, mutta valitettavasti viransijaisen pestin voi perua, ellei virkamääräystä ole allekirjoitettu. Vaikka asiasta oli sovittu kirjallisesti sähköpostissa, se ei ollut lainvoimainen. Ilmoitin asiasta myös pääluottamusmiehelle, mutta asia ei johtanut mihinkään.
Aloin stressaantuneena etsiä uutta työtä. Oli jo helmikuu ja tuntui että kaikilla oli jo työpaikka. Laitoin sähköpostia kaikille ylilääkäreille, ketkä keksin, sekä Helsingissä, että ympäryspaikoissa. Lähes kaikki oli jo täynnä ja tilanne alkoi vaikuttaa hieman huolestuttavalta. Lopulta kymmenien sähköpostien jälkeen minulle vastattiin erään keskussairaalan sisätautiosastolta, että heillä oli juuri yksi kesätyöntekijä perunut ja yksi paikka olisi vapaa. Otin tietysti työn vastaan ja sovin aloittavani työt kesäkuun alussa.
Ensimmäinen työpäivä jännitti. En ollut työskennellyt edes amanuenssina, joten stressasin, miten pärjäisin. Ekana päivänä oli lähinnä orientointia sairaalaan ja tappavan tylsä tietojärjestelmäkoulutus. Seuraavana päivän aloitin työt hematologian osastolla, jossa työskentelin lähinnä erikoistuvan apuna. Käytännössä olin ensimmäiset 2 viikkoa amanuenssina. Sen jälkeen vaihdoin työpistettä sisätautipäivystykseen. Päivisin päivystyksessä oli välillä hiljaista, ja saatoin katsoa vain pari potilasta päivässä. Ja etenkin alussa olin hyvin hidas kaikessa, sillä kaikista käytännön asioista piti kysyä. Erikoistuva jaksoi kiltisti opettaa minua, vaikka välillä saattoikin olla kiirettä
Kun olin ollut pari viikkoa sijoitettuna päivystykseen, aloin myös tehdä iltapäivystyksiä yhden viikossa. Päivystäessä piti katsoa sisätautipotilaiden lisäksi neurologisia potilaita. Olin kuitenkin aina työvuorossa toisen erikoistuvan kanssa, joka otti kiireellisimmät potilaat. Konsultoin myös hyvin herkästi erikoistuvaa tai takapäivystäjää, jos olin epävarma. Päivystäminen oli minulle stressaavaa ja päivän jälkeen olin aika poikki. Minulle oli onni, ettei tarvinnut tehdä yöpäivystyksiä. En olisi missään nimessä pärjännyt keskussairaalan ainoana sisätautipäivystäjänä yöllä.
Päivystyksen jälkeen olin sijoitettuna kardiologian osastolle. Siellä kiersin ensi kertaa osastoa yksin. Seniorikierto oli 2 kertaa viikossa ja muina päivinä seniorille pystyi kyllä soittamaan, jos hän ei ollut kiinni toimenpiteissä. Minulla oli 12 potilaspaikkaa vastuullani ja kova kiire. Välillä minulla oli onneksi amanuenssi apuna. Kardiologian osastolla vaihtuvuus on suuri ja välillä saattoi päivät venyä, kun kotiutettavia oli niin monta. Pääsin kuitenkin pääsääntöisesti lähtemään klo 17 aikoihin, joskus päivät venyivät pidemmiksi. Olin osastolla 2 viikkoa.
Viimeisen 5 viikon pätkän olin gastroenterologian osastolla, joka oli toki myös yleissisätautinen osasto, jonne keskitettiin erityisesti infektiopotilaat. Osastolla oli seniorina sisätautilääkäri ja erikseen gastroenterologi. Sisätautilääkäri kävi joka päivä potilaat kanssani läpi ennen ja jälkeen kierron, lisäksi gastroenterologi ja infektiolääkäri kävivät joka päivä osastolla konsultoitavina. Osasto oli ns. kandin unelma, koska aina pystyi kysymään ja oppimaan senioreilta uutta. Minulla oli vain 8 potilaspaikkaa vastuullani, mutta välillä tapaukset olivat aikaa vieviä. Koulussa opetettiin yleensä se, milloin potilas tulee lähettää sisätaudeille, mutta ei niinkään sitä, miten niitä siellä hoidetaan. Siksi kysymyksiä heräsi paljon ja vahva seniorituki oli hyvin tärkeää koko kesän ajan. Minulle jäi hyvin tyytyväinen kuva koko kesästä ja innostuin sisätaudeista sen verran, että sovin seuraavallekin kesälle työpaikan erään toisen sairaalan sisätautiosastolta.
Olen ehkä huono antamaan vinkkejä kesää varten, mutta tässä muutama hyvä tai huono vinkki: 1) Töitä löytyy aina ja mihin vuoden aikaan tahansa, tarvittaessa pitää lähteä vain vähän kauemmaksi ja olla vähemmän nirso. 2) Muista konsultoida, jos olet hyvin epävarma. Lääkärintyö on epävarmuuden sietämistä, mutta sitä voi opetella pikkuhiljaa. Kandin ei kannata kuvitella itsestään liikoja. 3) Konsultoidessasi puhelimitse kannattaa aina esittäytyä kandiksi, kertoa mitä asia koskee ja kysyä onko hyvä hetki. Sen jälkeen kannattaa vasta kertoa potilaan esitiedot ym. ja esittää kysymyksen. Konsultoitava on usein selkeämpi, kun tietää että toisessa päässä on kandi. 4) Päivystystä varten voi tehdä muistilistoja tietyille yleisimmille oireille. Esimerkiksi mitkä ovat yleisimmät diagnostiset vaihtoehdot rintakivussa ja mitä pitää muistaa tutkia. Listan avulla ei väsyneenäkään unohda mitään oleellista. Akuuttihoito-opas on hitaampi, mutta tietysti jokaisen päivystävän pakollinen työväline. 5) Pura asioita muiden kandien tai alalla olevien kavereiden kanssa.
-Anna A.